Syksyn parhaat bileet Himos Areenalla marraskuusta alkaen

Yksi pimenevän syksyn parhaita valonpilkahduksia on Himoksen bilekauden startti. Marraskuun alusta lähtien Himokselle suuntaa porukkaa ympäri Suomen nauttimaan mukavasta yhdessäolosta perheen tai ystävien kesken. Irtiotto omista ympyröistä ja arjesta antaa buustia pimeimpään vuodenaikaan ja Himos antaa siihen oivan mahdollisuuden. 

Pikkujoulukauden esiintyjät julkaistu!

Himos Areenan syksyn artistikattaus täynnä timanttisia esiintyjiä

Jo nyt tiedetään, että osa Himos Areenan bileilloista tullaan myymään loppuun. Himoksella kävijöiden kestosuosikkeja ovat esimerkiksi 14.11. pikkujoulukansaa villitsevä Kaija Koo. Kaija Koo tunnetusti vetoaa sekä nuoriin että vanhempiin vuodesta toiseen. Toinen koko kansan suosikin viittaa kantava Himos Areenan esiintyjä on tuulikoneita ja sähkökitaran säröjä rakastava Popeda. Popedan tie kulkee Jämsän kautta joulukuun neljäs päivä. Joulukuun 12. päivä Himos Areenan lavalle nousee Vain Elämää ja The Voice of Finland TV-ohjelmista kaikille tutuksi tullut Elastinen. Näille keikoille liput kannattaa hommata etukäteen, koska suurella todennäköisyydellä ovella niitä enää ei ole myynnissä. 

Muinakin iltoina esiintyjät ovat Suomen kärkikastista. Lavan ottavat haltuun muun muassa monitaituri ja multi-instrumentalisti Anssi Kela (27.11.) ja ysäribuumin aalloilta voimaa uralleen saanut Aikakone (6.11.). Varsinkin nuorempaa bilekansaa kiinnostavat ajankohtaiset artistit, kuten omalla musiikintekotaidollaan vakuuttanut Sanni (7.11.) ja vaikeitakin asioita kappaleillaan käsittelevä Mikael Gabriel (5.12.). Koko Himos Areenan bilekattaus löytyy täältä».

Himos Areenan bileiltojen liput ovat myynnissä Himos Areenan lippukaupassa ja lippuja myydään vallitsevan tilanteen mukaisesti Aluehallintoviraston sallimissa rajoissa. Himos Areenan sivuilta löydät myös Himos Areenan korona infon.

Kuten sanottu, mikäli haluat varmistaa pääsysi keikalle, kannattaa olla nopea lipun ostaja, koska varsinkin suosituimmat illat tullaan myymään loppuun jo etukäteen. Mikäli keikkaa ei ole ilmoitettu ennakkoon loppuunmyydyksi, saa lippuja myös Himos Centeriltä sen aukioloaikoina ja Himos Areenan ovelta.

Himos Areenan aikataulu Marraskuussa:
Ovet 20-00.30, K-18

Ovet auki ja DJ aloittaa klo 20.00
Showtime n. klo 21.30
Anniskelu päättyy 24.00
Ravintola suljetaan 00.30

majoitus Villa Porossa

Majoitu mukavasti mökissä Himoksella ja vietä illat Himos Areenalla

Iso osa mökkivalikoimastamme on kävelymatkan päässä Tupa kitchen & barista ja Mono pubista, Himos Areenasta, patikointireiteistä ja Himos Centeristä. Valikoimamme on kattava ja kaikille varmasti löytyy sopiva mökki majoittumista varten. Vaatimattomuutta, läheistä Areenasijaintia ja mökkituntua kaipaaville löytyy heti Areenan takaa Koivula mökkejä. Koivula-mökit kiinnostavat asiakkaitamme viikonlopusta toiseen huokean hintansa ja erinomaisen sijaintinsa takia. 

Lisämakuuhuoneita, modernimpaa fiilistä ja viikonlopun kruunaavaa ulkoporeallasta kaipaaville löytyy Himos Easy ja Villa Vallatonhuviloita. Myös nämä kohteet ovat Himos Centerin ja kaikkien palveluiden lähellä. Luksusta ja viimeisimpien sisustustrendien mukaisia valintoja löytyy Villa Poroja Salavan Tsaariluksushuviloista.

Himos Centeristä saat vuokrattua urheiluvälineitä, kuten sauvakävelysauvoja ja eFatbikeja sekä lainattua korttipakan tai lautapelejä sateen yllättäessä. Tekemistä siis viikonlopun ajalle varmasti löytyy eikä peukaloita ole tarpeen tylsistyneenä pyöritellä. Vauhtia kaipaaville esimerkiksi Himos Safarien kautta saadaan vuokralle mönkijöitä, joilla Jämsänniemeen tutustuminen onnistuu tyylillä. Samaisesta paikasta on pienille ryhmille mahdollista varata myös mönkijäsafareita, jos omatoiminen mönkkäriajelu arveluttaa.

Himos Areenan bileisiin valmistautumista ja yhdessäoloa

Keskisuomalainen mahtiviikonloppu pitää sisällään ulkoilua, yhdessä oloa, mökkilomailua ja bileet

Superviikonloppu Himoksella voisi mennä esimerkiksi seuraavan kaavan mukaan. Perjantaina töiden jälkeen kimpsut, kampsut ja lähimmät kaverit autoon ja suunta kohti Jämsää. Todennäköisesti matka Himokselle ei ole voimia vievä ja uuvuttava, koska kulkuyhteydet Jämsän Himokselle ovat hyvät ja matka Keski-Suomen bilemekkaan on useista isoista kaupungeista vain noin 100 kilometriä. Melkein joka viikonloppu suurin yksittäinen ryhmä bilettäjiä Himoksella on Jyväskylästä tai sen lähialueilta. 

Paikan päällä napataan mökin avain Himos Centeriltä ja jälkiruuaksi tuoreet, paistetut munkit Center Market Himoksesta. Mökille mennessä noudetaan pizzat mukaan Tupa kitchen & barista. Pizzat nautitaan jälkiruoan kera samalla, kun sauna lämpiää. Saunomisen jälkeen laitetaan sopivasti lilaa luomiin ja partavettä pintaan ja suunnataan Himos Areenalle. Huikea keikka tanssitaan ja lauletaan alusta loppuun ja mennään hyvillä mielin pehkuihin. 

Aamulla keitetään kahvit, nautitaan aamiainen ja nauretaan eilisen illan jutuille. Päivää on hyvä jatkaa vuokraamalla Himos Centeristä eFatbiket, ja katsastamalla, miltä Pohjois-Himoksen rinteet näyttävät syksyisessä asussaan. Hikoamisen ja ulkoilun jälkeen on mukavaa lämmittää päiväsauna ja hengailla porukalla porealtaassa varpaita heilutellen. Saunomisen jälkeen pistetään taas parasta päälle ja suunnataan Tupa kitchen & bariin päivälliselle. Sen jälkeen napataan vauhtia Monosta karaokea laulaen ja suunnataan kohti samassa pihapiirissä nököttävää Himos Areenaa. Jälleen mahtikeikka ja hyvillä mielin nukkumaan.  

Aamulla Tuvan valmiista aamiaispöydästä energiatasot kohdilleen ja matkaan kohti kotia kokemusreppu taas pullollaan uusia tarinoita, joita voi työpaikan kahvipöydässä kertoa.  

Tervetuloa siis Himos Areenan bileiltoihin! Tutustu majoitustarjontaan tai ota yhteyttä Himos Keskusvaraamoon!  

 

HimosLomat keskusvaraamo

Länsi-Himoksentie 4, 42100 Jämsä
puh. 020 711 9200
himoslomat@himoslomat.fi