Lumila on koko perheen lumipuuhamaa, jossa vierähtää iloisesti koko päivä. Lumilassa lasket suksilla ja laudalla helpoissa harjoittelurinteissä. Liu’ut pulkalla, rattikelkalla, liukumatolla ja tuubilla. Nautit nuotion lämmöstä ja tunnelmasta ja paistat makkarat laavulla. Perheen pienimmät saavat purkaa loppumatonta energiaansa myös leikkipaikan liukumäessä ja keinuissa. Edes vessaa ei tarvitse lähteä etsimään alueen ulkopuolelta.
HimosLumila on viime talvena avattu, aivan uudenlainen lumipuuhamaa. Länsirinteille aidoin rajatun alueen sisälle on keskitetty kaikki onnistuneen lumipäivän elementit, unohtamatta pientä luksusta.
Helpoissa rinteissä saa iloisen alun harrastukselle
Lumila on paras paikka aloittaa lasketteluharrastus. Alueen neljä laskettelurinnettä ovat kaikki suunniteltu aloittelijoille. Rinteet ovat loivia ja lyhyitä – ja ne päättyvät isoille, tasaisille alueille. Hisseihin on helppo nousta ja niistä on helppo poistua. Hissit etenevät rauhallisesti.
Joonan kumpu on rinteistä pienin. Joonan kummun päälle noustaan Peikkomatolla, mattohissillä.
Peikkorinteet (1 ja 2) ovat hienoja harjoittelurinteitä. Loivien rinteiden päälle pääsee Peikkosommalla.
Pikku-Sumpin rinne tuo laskijalle hieman uudenlaisen haasteen, sillä rinteen alussa on hieman jyrkempi pätkä laskettavaa. Rinteen päälle liutaan uudella Peikkometro-mattohissillä. Katetussa mattohississä eivät haittaa talven tuiskut ja tuuletkaan.
Pikku-Sumpin vieressä on samankaltainen rinne: Kanttipeikko. Tämän rinteen päälle noustaan naruhissillä.
Varaudu riemunkiljahduksiin
Lumilassa on 120 metriä pitkä pulkka- ja tuubimäki ja mikä parasta mäen päälle noustaan mattohissillä, Peikkometrolla. Kun ei tarvitse kömpiä omin jaloin mäen päälle, säästyy energia itse pääasiaan eli laskemiseen.
Aluelipun hintaan sisältyy pulkkien, tuubien, liukumattojen ja rattikelkkojen käyttö.
Rinteiden lisäksi Lumilassa on leikkipaikka liukumäkineen ja keinuineen.
Lepohetki laavulla tankkaa energiavaraston
Pienet ja isommat varpaat lämpiävät nuotion äärellä. Alueen kolmessa laavussa voit lämmittää omia eväitä tai käydä vain lämmittelemässä ja tunnelmoimassa. Yksi laavuista on sydämen muotoinen.
Lumila on pääsymaksullinen alue. Alueelle pääsee aluelipulla tai voimassa olevalla hissilipulla. Isovanhemmille alue on maksuton. Alle 4-vuotiaat lapset pääsevät alueelle ilmaiseksi lipun ostaneen huoltajan seurassa.
Alueella on myös wc-palvelut.
VINKKI! Himoksen välinevuokraamosta alle 7-vuotiaat saavat laskettelusukset tai -laudan tunniksi lainaan ilmaiseksi. Lumila on paras paikka uuden välineen kokeiluun.
Lipunmyynti ja lisätiedot
Himos-Yhtiöt Oy
Puh 020 711 9100
markkinointi@himos.fi
Katso tästä Lumilan kartta. Muistathan tarkistaa aukioloajat ja ajantasaiset rinnetiedot.