Kun näyttelijä Monika Lindeman perheineen alkoi suunnitella pääsiäislomaa, toiveet olivat varsin selkeät. Loman pitää olla tarpeeksi lähellä, jotta pidennetty viikonloppu ei kulu kokonaan auton kyydissä ja matkaan on helppo lähteä lasten kanssa. Samalla irtioton pitää olla tarpeeksi erilainen, jotta arki jää oikeasti taakse. Toiveena oli mökkiloma, joka sisältää laskettelua ja muita aktiviteetteja, ulkoilua, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea yhdessäoloa ilman turhaa säätöä.
Katseet kääntyivät pääkaupunkiseudulta kohti Jämsää ja Himosta.
Salatut elämät -televisiosarjasta monille tutun Monika Lindemanin perheelle Himos oli uusi tuttavuus, mutta jo etukäteen se vaikutti paikalta, jossa voisi onnistua juuri sellainen loma, jota he halusivat. Laskettelun lisäksi Himokselta löytyy paljon muutakin tekemistä, mikä painoi valinnassa paljon. Keväinen pääsiäinen on kuitenkin aina vähän arvoitus.
“Ajattelin, että pitää olla muutakin kuin pelkkä rinne. Meille oli tärkeää, että lapset viihtyvät, mutta myös aikuisille löytyy tekemistä. Ja että jos sää tai lumiolosuhteet vaihtelevat, loma ei ole siitä kiinni.”
Himos osoittautui nappivalinnaksi.
Lyhyt matka tekee lomasta helpomman
Yksi ensimmäisistä asioista, joista Monika puhuu, on sijainti. Se ei ehkä kuulosta kaikkein hohdokkaimmalta loman valintaperusteelta, mutta lapsiperheessä sillä on yllättävän suuri merkitys.
Pääkaupunkiseudulta Himokselle ajaa alle kolmessa tunnissa, ja juuri se teki lähdöstä vaivattoman. Perille pääsee nopeasti, ja on heti kiinni lomatunnelmassa. Kun lomaa on muutama päivä, kuka haluaisi käyttää koko päivän matkustamiseen?
Monikan mukaan lyhyemmillä lomilla läheinen kohde on usein paras ratkaisu. Kun matka ei vie voimia jo etukäteen, energiaa jää siihen tärkeimpään: rentoutumiseen.
Toki, kun luet tätä tekstiä pidemmälle, selviää, että tekemistä olisi riittänyt useammallekin päivälle. Ehkä sitten kesällä.
Majoitus, jossa arki helpottuu ja loma tuntuu lomalta
Perhe majoittui HimosLomien kautta Helmikkä-mökissä, ja majoitus nousi heti yhdeksi loman tärkeimmistä onnistumisista.
Tilaa oli riittävästi koko perheelle, johon kuuluivat Monikan lisäksi puoliso, 4- ja 8-vuotiaat lapset sekä Monikan isä. Kun mukana on monta eri-ikäistä lomailijaa, toimiva majoitus vaikuttaa koko reissun sujuvuuteen.
Monika kertoo, että mökissä oli helppo olla. Kaikki tarvittava löytyi, tilat toimivat hyvin ja käytännön yksityiskohdat, kuten kuivausmahdollisuudet lasketteluvarusteille, helpottivat päiviä paljon. Erityisesti yksi asia nousi koko porukan suosikiksi ylitse muiden.
Aina lämmin poreallas.
“Se oli kyllä ihan kaikkien lemppari. Sinne mentiin päivän päätteeksi, ja siellä viihdyttiin pitkään. Se teki lomasta heti vähän erityisemmän.”
Naapureita oli, mutta silti majoitus oli rauhallinen. Monika kertoo hämmästyneestä mökkien runsaasta määrästä alueella, mutta silti hänelle ei tullut oloa, että olisi hypännyt keskelle lomaruuhkaa. Himoksella vaikutti lomailevan niin perheitä kuin kaveriporukoita, ja kaikille riitti tilaa. Ja porealtaita.
”Oli hauska, kun me kävelimme aamuvirkkuina kohti rinteitä, niin joissain mökeissä nautittiin porukalla rauhallisesta aamusta porealtaassa. Tuli omat nuoruusvuodet mieleen”, Monika hymyilee.

Rinteitä oli paljon, mutta niiden ulkopuolella vasta yllätyttiin
Monikan perhe lähti Himokselle myös laskettelun vuoksi, ja siihen Keski-Suomen suurin hiihtokeskus vastasi hyvin. Erityisesti lasten kannalta oli tärkeää, että alueelta löytyi sopivia rinteitä ja sai opetusta. Nuorempi lapsi osallistui Hiihtokoulu Himosetin opetustunnille, ja Monika nauraa, että siinä kohtaa kirkastui hyvin nopeasti, miksi ammattilaiset ovat ammattilaisia.
“Yritin itse vähän opettaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Hiihtokoulun vetäjille iso arvostus. Ei se ole ihan yksinkertaista, kun pieni lapsi menee rinteessä välillä aivan spagetiksi.”
Laskettelupäivät rakentuivat luontevasti niin, että ensin aloitettiin lastenrinteistä ja myöhemmin siirryttiin isompiin rinteisiin ja välillä nautittiin kaakaot rinneravintoloissa. Monikan mukaan Himos yllätti erityisesti siinä, kuinka laaja rinnealue on kokonaisuudessaan.
Himos ei kuitenkaan jäänyt heidän mielessään pelkäksi laskettelukohteeksi.

Koska lumiolosuhteet keväällä vaihtelevat, perhe oli etukäteen katsonut myös muuta tekemistä. Se kannatti.
Puoliso, joka ei ole niin innostunut laskettelusta, hyödynsi vaihtelevaa maastoa polkujuoksuun. Myös yhteiset kävelyt luonnossa nousivat loman parhaisiin hetkiin. Paljakan patikointireitti tuli perheelle tutuksi siis juosten ja kävellen.

Monikan mukaan maastot olivat kauniita ja juuri sellaisia, että niissä viihtyi muutenkin kuin suorittamassa.
“Oli tosi kiva huomata, että täällä pystyy tekemään paljon muutakin. Puoliso tykkäsi poluista tosi paljon, ja itsellenikin tuli sellainen olo, että täällä voisi viettää aikaa muulloinkin kuin talvella rinteiden takia.”
Tämä onkin ehkä yksi Himoksen vahvuuksista perhelomakohteena: jokaiselle löytyy jotakin, eikä loma nojaa yhden tekemisen varaan.
Willi Länsi toi päiviin oman rytminsä
Kun aamupäivät kuluivat rinteessä ja luonnossa ulkoillen, iltapäivälle löytyi luonteva paikka Willi Länsi -huvikeskuksesta. Perhe ehti kokeilla siellä useampaa eri aktiviteettia, ja paikka palveli oikeasti koko porukkaa.
He kävivät keilaamassa, pelasivat padelia, tutustuivat golfsimulaattoreihin ja viettivät aikaa lasten omassa Williwarsat-leikkitilassa. Monikan tytär ihastui erityisesti keppihevosiin ja leikkialueeseen, ja myös aikuisten mieleen jäi huvikeskuksen tunnelma.

Monika kuvailee, että Willissä Lännessä oli sellaista iloista ja vähän hassuttelevaa fiilistä, joka sopi hyvin lomatunnelmaan. Yksityiskohdat oli mietitty, ja villin lännen teema teki paikasta persoonallisen.
Samalla tekeminen oli käytännöllisesti toteutettua: lasten kanssa oli helppo osallistua, ja esimerkiksi keilahallissa pienemmätkin oli huomioitu hyvin nousevien laitojen, kevyempien keilapallojen ja telineiden myötä.
Perhe varasi aktiviteetit itse suoraan varausjärjestelmän kautta, mikä toimi sujuvasti vahvistusviesteineen.
“Se oli kyllä hauska paikka. Kaikille löytyi jotain tekemistä, ja söimme siellä myös hyvää ruokaa.”
Tupa nousi ruokapaikoista erityiseksi suosikiksi
Hyvä ruoka onkin lomalla iso osa kokonaisuutta. Monikan perhe ehti kokeilla useampaa paikkaa, mutta yksi ravintola nousi muiden yläpuolelle.
Monika puhuu Tuvasta erityisellä lämmöllä. Kyse ei ollut vain ruoasta, vaikka sitäkin hän kehuu vuolaasti, vaan koko kokemuksesta. Palvelu jäi mieleen poikkeuksellisen hyvänä, tunnelma oli leppoisa ja koko seurue tuli huomioiduksi hienosti.
“Tupa oli kyllä tosi spesiaali kokemus. Meillä oli hyvä tarjoilija, joka otti koko porukan ihanasti huomioon. Ruoat olivat todella hyvät.”

Tuvan listalta löytyy myös lapsille vaihtoehtoja, eivätkä ne ole pelkästään perinteistä nakit ja ranskalaiset -linjaa. Vaikka nuorille lomalaisille burgerit maistuivatkin, kiinnostus kohdistui nopeasti myös äidin annokseen.
“Mun muikkuannoksesta meni kyllä aika iso osa lasten suihin. Siinä kohtaa ajattelin, että no niin, äitikin tarvitsee varmaan jälkkärin, että saa vatsan täyteen.”
Onneksi annokset ovat reiluja, niin jokainen sai itsensä kylläiseksi. Tilanne naurattaa Monikaa edelleen, mutta kertoo samalla jotakin olennaista. Kun lapsille tarjotaan oikeasti hyvää ruokaa ja mahdollisuuksia maistaa muutakin, ne usein myös maistuvat. Se tekee koko ruokailusta mukavamman kokemuksen kaikille, kun ruokaa voi maistella vähän toistenkin lautaselta.
Saluuna puolestaan toimi hyvin rennompana vaihtoehtona, jossa burgerit upposivat koko perheelle. Monikan mukaan kokonaisuus oli tasapainoinen: välillä vähän mutkattomampaa ruokailua, välillä taas pidempi illallinen.
Parasta oli ehkä se, ettei kaikkea ehtinyt edes tehdä
Yksi ajatus toistuu, kun Monika summaa pääsiäislomaa Himoksella. Tekemistä oli paljon, mutta mikään ei tuntunut pakottamiselta. Päiviin mahtui sopivasti laskettelua, ulkoilua, pelejä, leikkiä, ruokaa, yhdessäoloa ja omaa aikaa. Ja silti jotakin jäi vielä seuraavaankin kertaan.
Se on usein merkki onnistuneesta lomasta.
Kaikkea ei tarvitse mahduttaa yhteen reissuun, kun tunnelma on sellainen, että tänne voisi tulla uudestaankin. Monikan perheeltä jäi testaamatta vielä esimerkiksi sähköpyörien kokeileminen ja muutama muu aktiviteetti, joihin ei tällä kertaa ehditty. Pienen matkan päässä sijaitseva Hirvikartano eläintarhoineen on sekin paikka, jonne tie vie seuraavalla kerralla.
“Tekemistä oli kyllä enemmän kuin ehdittiin tehdä. Voisin tulla tänne uudestaan ihan muutenkin kuin laskettelemaan.”
Siinä on ehkä paras mahdollinen suositus ja syy, miksi Himokselle kannattaa tulla.


