Himos Areenan 16. bilekausi starttaa

Himoksen viikonloppuja tähdittävät Suomen huippuartistit Himos Areenan viihdekeskuksessa. Himos Areenan promoottorina toimii Timo Isomäki, joka järjestää oman yhtiönsä kautta myös mm. Nokia Arenan, Tampereen Pakkahuoneen ja Ratinan stadionin tapahtumia. Promoottori vastaa artistien kiinnityksestä ja sopimuksista yhdessä Himos Areenan ravintolapäällikön kanssa. Myös asiakkaat toimittavat toiveita Himos Areenalle ja näitä pyritään aina huomioimaan kauden ohjelmasuunnittelussa.

­– Himos Areenan kauden suunnittelu starttaa aina jo noin vuotta etukäteen. Tällöin artistien edustajat alkavat ottamaan yhteyttä sopivien päivien varaamiseksi Himokselta. Kevätkauden osalta suunnittelu on jo siis hyvin pitkällä ja ohjelmajulkistukset ovat valmiina varmasti marraskuun puolen välin tienoilla, Timo Isomäki lupailee.

 

Himos Areenan promoottori Timo Isomäki

 

Suomen eturivin artistit

Marraskuun viikonloppujen esiintyjinä nähdään aiemmin syksyllä Olympiastadionin valloittanut Antti Tuisku, vahvaa suosiota nauttiva Klamydia, upea laulaja ja lauluntekijä Vesala, sekä elokuussa uuden Miljoona vastausta -albumin julkaissut Erin 

Joulukuussa Himos Areenan lavan valtaavat bilebändi Teflon Brothers, upea lauluntekijä ja tulkitsija Mariska sekä jykevää suomi-rockia tulkitseva Popeda. Joulukuun lopussa Himoksen uuden vuoden tunnelmissa esiintyy uuden Magic-singlen juuri julkaissut Robin Packalen sekä tunnelman kattoon nostattava bilebändi Playa.

Tutustu Himos Areenan ohjelmistoon →

Popeda Himos Areenalla 4.12.2021

 

­– Vuosien saatossa Himos Areenalla on ollut keikkoja runsaasti. Esiintyjiä on keskimäärin 60 artistia per sesonki, eli marraskuusta tuonne keväälle aina huhtikuuhun saakka. Areenan avajaisia vietettiin marraskuussa 2006. Nyt onkin käynnistymässä Himos Areenan 16. kausi ja 1000 esiintyjän raja lähestyy huimaa vauhtia, Isomäki hehkuttaa. 

Koko syyskauden ohjelmisto on julkaistu ja bileiltojen liput ovat myynnissä Himos Areenan Lippukaupassa sekä Tiketissä. Marras- ja joulukuulle on avattu myös bileviikonloppumyynti runsaan kysynnän vuoksi. Lisää tietoa superedullisista bileviikonlopuista löydät täältä →