Himoslomien talven viikko-ohjelma on täynnä elämyksiä koko perheelle!

Neljänä päivänä viikossa tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua talven viikko-ohjelmiin. Ohjelmat on rakennettu ajatellen perheitä ja kaveriporukoita, jotta kaikille olisi jotain elämyksellistä tarjolla. Viikko-ohjelmassa on aktiviteetteja rauhallisemmille tekijöille ja myös railakkaammille tyypeille jokaisena viikko-ohjelmapäivänä. Pääpaino on Himoksen alueen kauneuden esittelyllä ja sillä, että voimme tarjota asiakkaille kestäviä muistoja.

Viikko-ohjelmassa on pari selkeästi lapsille kohdistettua ohjelmaa eli Peikkometsä ja Lasten moottorikelkkakoulu. Peikkometsässä perheet pääsevät näkemään Himoksen alueen peikkoja ja kiertämään lasten seikkailuradan. Ohjelma päättyy yhteiseen nuotiomakkaran paistoon. Lasten moottorikelkkakoulussa lapset pääsevät kokeilemaan junioreille tarkoitetun moottorikelkan ajamista radalla Himos Centerin edessä. Moottorikelkkakoulun päätteeksi kaikki kuskit saavat oppaiden kirjoittaman todistuksen ajostaan.

Peikkometsä Himos

Elämyksiä Himos Safareiden oppaiden avulla

Alppicurling sopii melkein kaikille ikään ja kokoon katsomatta. Alppicurling on kuin curlingia, mutta pelikenttänä on ulkojää. Ideana on kolkata vastustajan kiekko pois maalialueelta ja kerätä omalle joukkueelle pisteitä. Pelailun jälkeen jälkipelit on pelataan kuuman juoman äärellä.

Yksi suosituimmista aktiviteeteistamme on vuodesta toiseen avantoseikkailu. Tässä aktiviteetissa päälle puetaan kelluntapuku ja testaillaan sen ominaisuuksia ja omia jännityksen aiheuttamia rajoja avannossa. Tätä erilaista kokemusta on kuvattu esimerkiksi sanoin ”sikahauska”, ”jännittävä” ja ”rentouttava”. Näistä voi jo päätellä, että tätä kokemusta voimme suositella! Yleisin jännityksen aihe avantoseikkailussa on veden kylmyys. Kelluntapuku kuitenkin on niin paksu ja lämmin, että veden kylmyys menoa haittaa.

Avantoseikkailu Himos

Voimaa luonnosta

Himoksen alue on luonnoltaan kaunis. Polveilevat metsämaastot ja vesistöt tarjoavat upeita mahdollisuuksia rauhallisemmille aktiviteeteille. Viikko-ohjelman pilkkiretki vie viereiselle Patalahden jäälle. Oppaan avulla päästään tutustumaan pilkkimisen rentouttavuuteen ja nautitaan lämpöiset juomat samalla. Kunnon kalamiesten tavoin toki saaliistaan saa olla ylpeä ja sillä kehuskella! Ja rehellisyyden nimissä on todettava, että melkein jokaisella pilkkiretkellä saalista on saatukin.

Patikointi tai lumikenkäily vie Himos Centeriltä retkeilijät lähemmäs luontoa. Reitin vaatimustaso ja pituus pystytään aina suhteuttamaan ryhmän mukaan. Lumikenkäilyyn Patalahti Golfin tasaiset maastot antavat hyvän harjoitusalustan. Patikointiin Himoksen patikkareitistö tarjoaa monenlaisia reittivaihtoehtoja. Koko ohjelman ajan ei suinkaan tarvitse rehkiä, koska kesken matkan pidetään pieni hengähdystauko lämpimine juomineen.

Himoksen safarit kiinnostavat kaudesta toiseen

Viikko-ohjelmassa on jokaisella päivällä myös safareita. Safarit ovat erimittaisia ja -sisältöisiä, joten kaikille safareista kiinnostuneille varmasti löytyy sopiva. Safarit ajetaan joko moottorikelkalla tai mönkijällä ja ne suuntautuvat Himoksen lähialueille. Iso osa osallistujista on ensikertalaisia, joilla ei ole kokemusta mönkijöistä tai moottorikelkoista. Tämä ei suinkaan haittaa, vaan tarkoitus on, että kaikki saavat kokea omalle uskallustasolleen sopivaa ajamista ja vauhtia. Kuskille riittää B- tai T-ajokortti ja kyytiläisenä voi olla minkä ikäinen henkilö vain!

Esimerkiksi Yösafarissa joukkio tutustuu Himoksen vaihtelevaan maastoon ajovalojen kajossa. Safariin kuuluvat myös sopivat retkieväät, jotka nautitaan avotulilla safarin aikana. Safarin hintaan sisältyy aina myös ajovarusteet eli kypärä, ajopuku, hansikkaat ja kengät. Tällöin ei tarvitse huolia siitä, että omat varusteet saavat kurakylvyn tai vienon polttoaineen hajun safarin aikana.

Talven viikko-ohjelma on voimassa pääsiäiseen saakka ja voit varata aktiviteetteja helposti suoraan viikko-ohjelmakalenterista jo majoitusvarauksen yhteydessä tai tehdä myöhemmin varauksen omalomasta tai myyntipalvelustamme. Lue lisää talven viikko-ohjelmasta.

Pakohuone Himos

Vaihtoehtoja viikko-ohjelmalle

Aiemmin ainoa syy miksi viikko-ohjelmia on jouduttu perumaan, on ollut lumen vähyys ja silloin on lisätty viikko-ohjelmaan myös sisällä tehtäviä aktiviteetteja. Nyt tämän poikkeuksellisen, viimeisen vuoden aikana, on kuitenkin viikko-ohjelmia jouduttu perumaan myös viranomaismääräyksestä. Onneksi vaihtoehtoisia aktiviteetteja löytyy aina myös viikko-ohjelmien tilalle ja niihin voit talven osalta tutustua täällä »

Tervetuloa Himokselle!

HimosLomat keskusvaraamo