Himoksen paras ravintola? Tupa kitchen & bar hemmottelee nälkäisiä
Himos Areenan kanssa samassa pihapiirissä sijaitseva Tupa kitchen & bar taittuu niin tasokkaaksi à la carte -ravintolaksi kuin mutkattomaksi koko perheen aamiaispaikaksi. Myös esimerkiksi kokousryhmien buffetlounaat sekä taukotarjoilut rakentuvat ammattilaisten käsissä tilausten mukaan. Perusteellisen remontin läpikäynyt ravintola houkuttelee lomalaisia mökeistä valmiiden annosten äärelle – eikä syyttä!
Pippuripihviä ja lämmintä mutakakkua
Tupa kitchen & barin keittiöpäällikkö Pekka Vuori luonnehtii ruokalistan kantavana teemana olevan laadukkaat raaka-aineet. Ravintolan henkilökunta haluaa panostaa tekemiseensä niin, että asiakkaat saisivat aina rahoilleen vastinetta.
– Klassikkoannoksiksi ovat muodostuneet pippuripihvi ja ylikypsä porsaankylki – ne pitävät pintansa vuodesta toiseen. Jälkiruuista lämmin mutakakku passionsorbetilla on ollut erityisen pidetty, keittiöpäällikkö Pekka Vuori kertoo.
Tule tutustumaan Tupa kitchen & bariin »
Lasten à la carte -lista houkuttelee perheitä
Tupa kitchen & barissa on huomioitu myös perheen pienimmät jäsenet, sillä heitä varten on koottu oma ruokalistansa. Listalta lapsi voi valita naudan lehtipihvin, nakit, kanaa tai paistettua turskaa ja yhdistää siihen oman toiveensa mukaan joko perunasoseen, maalaisranskalaiset tai paahdetut rosmariiniperunat. Annokseen lisätään vielä BBQ-kastike, maustevoi tai majoneesi, joten pienten lomalaisten nälkäkiukku karkottuu varmasti useammaksi tunniksi.
– Lastenlistan suosituin annos on tietenkin lehtipihvi maalaisranskalaisten kanssa, Vuori hymyilee.
Katso lastenlista »
Yritysryhmien palvelut vuosien kokemuksella
Tupa kitchen & bar sijaitsee aivan Kokouskeskus Koulun vieressä, joten ravintola on tuttu Himoksen lukuisille yritysporukoille. Kokouspäivään on hyvä ponnistaa buffetaamiaiselta, eikä lounastakaan varten tarvitse kokouskeskuksen viereistä rakennusta kauemmaksi lähteä. Tupa kitchen & barin kokouslounaat ovat saaneet runsaasti kehuja ja ruokailuiden varaukset hoituvat kätevästi Himos keskusvaraamosta suoraan kokoustilavarausten yhteydessä.
Kokousten ja erilaisten tapahtuminen järjestäminen Himoksella on arkipäivää, joten yrityksiä ja ryhmiä varten luodut tilat ja palvelut toimivat saumattomasti.
– Voin erittäin hyvillä mielin todeta olevani ylpeä ammattitaitoisesta henkilökunnastani, keittiöpäällikkö Vuori korostaa.
Tupa kitchen & barin à la carte -listalta löytyy esimerkiksi kahden ruokalajin valmiita menuja, joissa makuparit on mietitty valmiiksi. Ryhmiä varten on olemassa myös omat, kolmen ruokalajin illallismenut, jotka tilataan ennakkoon. Katso illallismenut täältä »
Lähiruokaa Jämsästä sekä muualta maakunnasta
Tupa kitchen & barin keittiöpäällikkö Pekka Vuori kertoo valitsevansa ruokalistalle mieluiten lähituottajien tarjoamia raaka-aineita. Tänä talvena Himoksella herkutellaan esimerkiksi jämsäläisen Vanha-Savelan tilan luomu-highlanderhärällä, josta valmistetaan riimihärkää. Myös Korpilahdella tuotettua Järkisärkea löytyy talven ruokalistalta. Aurajuusto puolestaan saapuu Äänekoskelta ja kanan rintafileet Loimaalta.
– Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi Tupa kitchen & barin herkkujen äärelle, keittiöpäällikkö Pekka Vuori sanoo.
Lue lisää Tupa kitchen & barista, katso myös aukioloajat »
Tervetuloa Himokselle!
HimosLomat keskusvaraamo
Länsi-Himoksentie 4, 42100 Jämsä
puh. 020 711 9200
himoslomat@himoslomat.fi