Himoksen saunapiha

Mikä on Himoksen uusi saunapiha?

Himoksen Saunapihassa nautitaan saunoista. Saunan idea on pysynyt kautta aikojen samanlaisena, mutta saunomistapoja ja saunatyyppejä on monia. Sauna on tärkeä osa suomalaista kulttuuria: saunassa rentoudutaan ja hikoillaan pois erinäiset huolet ja murheet. Sauna on ollut perinteinen parannuskeino tai osa hoitoa hyvin moniin erilaisiin sairauksiin ja vanha sanota kuuluukin: jos ei sauna, terva ja viina auta, on tauti kuolemaksi.

Himoksen saunapiha

Himoksen Saunapihasta löytyy neljä erilaista suomalaisia saunatyyppiä: savusauna, puusauna, tynnyrisauna ja sähkösauna. Saunojen lisäksi on kaksi ulkoporeallasta, palju, terassitiloja, takkahuoneita ja grillikatos. Talvella laitureilta pääsee halukkaat pulahtamaan myös avantoon.

Himoksen saunapiha

Saunapihassa pääsee tutustumaan erilaisiin saunoihin, niitä voi kierrellä omassa tahdissa ja löylytellä oman fiiliksen mukaan. Välillä voi vilvoitella terasseilla tai vaikka pulahtaa järveen, lämpimiin poreisiin tai paljuun. Saunapihassa mahtuu kokoontumaan yhteen jopa 150 henkilön ryhmä. Kaikkien ei suinkaan ole pakko saunoa, sillä ne, jotka eivät niin löylyistä välitä, voivat silti viettää aikaa muun porukan kanssa terasseilla, takkahuoneissa, poreissa tai paljussa.

Himoksen saunapiha

Himoksen vanha savusauna

Vanhinta suomalaista saunaa edustava savusauna Himoksella on jo yli 20 vuotta vanha. Himoksella savusauna lämmitetään läpi vuoden keskimäärin 3,5 kertaa viikossa, eikä se ole kertaakaan näiden vuosien aikana palanut. Savusaunaa arvostetaan saunomisen perinteisenä muotona ja sen pehmeiden löylyjen vuoksi. Himoksen savusauna sijaitsee kauniissa järvimaisemissa, Patalahden järven rannalla.

Tynnyrisaunan historia lähtee Jämsästä

”Tynnyrisaunan historia liittyy teollisuusneuvos Vuolle-Apialaan ja hänen viime vuosisadan alussa perustamaansa Koskenpään Tervatehdas Oy:öön. Tervan lisäksi tärpättiä ja puuhiiltä tuottanut tehdas toimi 1950-luvulle saakka.

Esko Niinimäki (1925–1995) rakensi toimintansa lopettaneen tervatehtaan suuresta puutynnyristä saunan matkailualan yrityksensä mainoskyltiksi maantien varteen. Erikoinen sauna kiinnosti ohikulkijoita siinä määrin, että Koskenpäällä päätettiin aloittaa tynnyrisaunojen valmistus. Tänä päivänä koskenpääläisiä saunoja rakentaa Tynnyrimökit Oy. Tynnyrisaunoja valmistetaan toki muuallakin, mutta mainoslauseelle – Alkuperäinen koskenpääläinen tynnyrisauna on se oikea tynnyrissauna – on vankat historiallisesti perusteet.” (Katso alkuperäinen kolumni Keskisuomalaisesta.)

Vieraillessaan koskenpäällä työntekijämme kuuli aikalaisilta, että kiivaimman rakennusbuumin aikaan tynnyreitä rakennettiin ja lähti maailmalle sauna per päivä -tahtia.

Suomen vanhin tynnyrisaunojen valmistaja Tynnyrimökit Oy sijaitsee edelleen Koskenpäällä. Käy tutustumassa »

Saunamenu

Yhdessäolo, saunominen porealtaineen, paljuineen ja vilvoitteluineen. Pulahdus järveen  ja palanpainikkeeksi tietenkin hyvä ruoka takaa ikimuistoisia hetkiä ja saunaelämyksiä varmasti jokaiselle. Saunapihan yhteyteen voi varata HimosLomilta myös herkullisen saunaruokailun. Saunamenusta löytyy useita vaihtoehtoja salaateista ja kiusauksista porsaankylkeen ja makkaraan. Valinnanvaraa on niin isompaan kuin pienempäänkin nälkään.

Himoksen saunapiha

Saunapihan varaaminen

Himoksella järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia ympäri vuoden, ja saunapiha sopiikin hyvin sekä isojen että pienten tapahtumien yhteyteen. Yritysten TYKY-toimintaan, kuten esimerkiksi talvipäivien yhteyteen saunapiha on vallan omiaan, tai vaikka päivän loppuun kevennykseksi tiiviin kokouspäivän päätteeksi.

Himoksen saunapiha

Katso lisää ja ota yhteyttä Himos keskusvaraamon yritysmyyntiin! Voit myös pyytää tarjouksen netissä.

Tervetuloa nauttimaan yhdessä isommallakin porukalla!

HimosLomat keskusvaraamo

Länsi-Himoksentie 4, 42100 Jämsä
puh. 020 711 9222
himoslomat@himoslomat.fi