JMK-Ralli 2018

JMK-Ralli 2020

Tämänkertaisessa blogissamme vieraskynän varressa on JMK-Rallin tiedottaja Tapio Leppämäki.

Jämsän seudulla on vahva moottoriurheilutausta. Kohta 50-vuotias Autourheilukerho Jämsän Äijät ry. on keskittynyt autourheiluun. Sen kautta on tullut monia suomenmestareita niin rata-autoilussa kuin ralleissakin.

Jämsän Äijät avustaa ympäristöseuroja kilpailuiden järjestämisessä. Oma lippulaivamme on viime aikoina ollut joka toinen vuosi järjestettävä talviteiden Grand Prix, nykyiseltä nimeltään JMK-ralli, pääyhteistyökumppanimme Jämsän Metalli ja Kuljetus, mukaan. Kuluvan talven heikko lumitilanne aiheutti kilpailun siirtämisen tammikuulta helmikuulle, mutta kilpailu ajetaan vihdoin 29.2.2020 Jämsän ympäristössä.

Kilpailusta on muotoutunut jonkinasteinen legenda järjestelyiden, erikoiskokeiden ja palkintojen suhteen. Paljon on työtä, joka vuosi esim. viranomaisvaatimukset muuttuvat, ja yleensä ne tuppaavat kasvamaan. Iso työ on kuitenkin palkittu, runsaalla osallistujamäärällä kilpailuun ja katsojiin erikoiskokeille.

Kaikki tämä maksaa, pelkillä osanottajamaksuilla ja pääsylipputuloilla ei tällaista kilpailua tehdä. Tulevan kilpailun pituus on kokonaisuudessaan 178 kilometriä. Se jakaantuu viiteen erikoiskokeeseen, joiden yhteispituus on 64 kilometriä maailman parhaisiin lukeutuvaa keskisuomalaista rallitietä.

HimosLomat JMK-rallin yhteistyökumppanina

Jämsän seudulle on vuosikymmenten saatossa menestyneiden kuljettajien myötä syntynyt kulttuuri yhteistyöstä moottoriurheiluun. Yritykset ovat lähteneet mukaan ja saavat panostustaan vastaan lisää tunnettavuutta ja sitä kautta liikevaihtoa. Esimerkkinä jälleen mukana oleva HimosLomat Oy, jonka palveluja ympäri Suomea tulevat tiimit käyttävät tullessaan Jämsään JMK-Ralliin. Yhteistyökumppanit näkyvät kaikessa rallin järjestäjältä lähtevässä viestinnässä.

HimosLomilla on mittava määrä vuodepaikkoja myytävänä jokaiseksi yöksi. Samoin rallin on myytävä joka kerta erikseen tuotteensa esimerkiksi kilpailijoille, joita edellisellä kerralla oli ennätyksiä hipova n. 240 kilpailijaparia. Kun mukaan lasketaan huollot, järjestäjät, media ja katsojat, nousee Jämsänjokilaakson asukasluku vähintään vuorokaudeksi useammalla tuhannella.

 

JMK-Ralli 2018

Seuraa JMK-Rallia livenä tai radiosta

JMK-Ralli on myös vuonna 2020 kansallisen F-Rallisarjan osakilpailu. F-Rallisarjassa ajetaan kansainvälisestä luokituksesta poistuneilla autoilla, mutta ne ovat kuitenkin täysin nykyaikaisia esim. turvavarusteiden osalta. Mutta kaksivetoisten eteneminen lumella tai soralla siten, että kartanlukija seuraa etenemistä sivuikkunasta, on monen katsoja mielestä sitä huiminta rallia mittavan ääniefektin myötä.

Rallin seuraaminen on parasta paikan päällä. Jos kuitenkin jostain syystä se ei onnistu, viikonvaihteessa ralliradion lähetykset on kuultavissa 98,5 MHz taajuudella. Alue kattaa noin 40 kilometriä Jämsästä. Lähetys oheisohjelmien osalta alkaa perjantaina iltapäivällä, kun antenni  on saatu nostettua mastoon Himoksen huipulla. Lauantaina äänessä on useampikin kokenut ralliradiovirtuoosi.

Ensimmäinen auto starttaa reitille 29.2. kello 11.01 Akuliinan aukiolta Jämsän keskustasta, ja maaliin Paunun koulukeskukselle kärkeä odotetaan noin klo 16 aikoihin. Koulukeskuksella toimii myös rallin keskitetty huolto heti iltapäiväyhden jälkeen.

Tervetuloa seuraamaan huippurallia Jämsään!

 

Tapio Leppämäki

JMK-Rallin tiedottaja
AUK Jämsän Äijät

Majoitusvaraukset myös HimosLomat keskusvaraamosta: